ratkaisu

tarkistan postin kahdesti päivässä
jos välioven takana odottaisikin kirje:  

                             kaikki on hyvin nyt
                             älä itke suihkun lattialla, 
                             lämmitys toimii taas ja sinä olet kultaa

syksy

ja sitten oli syksy
oli kaupunki ja ikävä ja eksynyt minä,
kauneimman harmaa proge metrotunnelissa
     gravity eyelids

oli yliopisto ja korkean taivaan kirjasto
on villasukat ja banaani laukussa
     mutta tässä ei saa syödä,
ja ensimmäisenä lukiovuonna yliviivaustussiin liimattu maatuska

oli tutut maiharit ja kaupunki ja minä hukassa,
mutta jossakin, aina
ja aina oli syksy

341. runotorstai: läpinäkyvä

ylihuomenna kansallismuseossa
sirottelen epämääräisyyksiä
ja kierrän taas keskeisen

näe minut läpi ja halaa sittenkin

harmaaksi

rakas
värjäät minut harmaaksi
syvältä

olet muistanut minuun murheellisuuden
painanut surun sisemmälle

   katso, palasin kynsiin, 
   jotka purin lyhyiksi silloin
   kun en tiennyt elämästä

en syytä:
kunpa olisit siinä taas sinä

kylmä

meri keuhkoissa
kylkiluut suojaamassa tyhjää

kerrankin näin

roskan saa itkun lailla oksennettua,
olla hetken vapaa
    kylmä,
en välitä.

hyökyaaltoja

riittämätön runoilija
ei suurimpien tyrskyjen rantaan rikkouduttua
saakaan enää sanottua

tuule

seistä metrolaiturilla liian lähellä reunaa
tuuli

omistaa tuuli
uudessa kappelissa, meren hetkessä

tuule enemmän, olen suruinen
tuule ja auta unohtamaan,
auta, etten edes yrittäisi
saada otetta

hypotermia

vastarannan ruumiit
tavoittamattomissa, mutta valaistut
ilkkuvat

et jaksanut yrittää;
et pääsisi vaikka yrittäisit

tajunnanvirrassa

älä säikähdä,
olen sekava ja rakastunut tajunnanvirrassa
lentämässä

viime yönä en saanut nukuttua 
nousin ylös ja aloitin sodan

mutta en tahdo silti,
että häviät
minusta, pidä äänesi korvissani

olen sekava ja rakastunut,
sinun. hengästynyt meidän pilkuttomuudesta,
mutta en pelkää

tähtesi

hei kummallinen,
sinun tähtesi
aion nousta melkein taivaisiin

sinun tähtesi tähden

hattaramaassa tunteja ja vaikka välilaskuilla
mustien silmien luo,

jotta lentokentällä tiedämme,
oliko siinä mitään järkeä

raunioilla

laivojen raunioilla

päästäkää meri vapaaksi

minä tukehdun, mutta ei tämä kaupunki välitä

liukuportaat taivaaseen ja takaisin,

et kelpaa missään,

seurakunnat metrotunneleiden katedraaleissa,

eikä pyhä ole kai enää mukana

kaiken keskellä

liikaa sanonut saa olla yksin

väärässä mekossa ja muutenkin kaikessa

merituuli on kaunis illassa ja auringossa,

kenen vuoksi,
ei varmaan minun.

pyhä

olin korjattavaa
leikkauspöydällä
liian kauan; jonossa

tavoite: olla pyhä
yrtittää paremmin
if you always fail, fail better

olla tarpeeksi

-- en ollut.

suutelin painajaisissa ja putosin sängystä
lattiakin on turvallinen, kun tottuu terävään lonkkaluuhun ja mustelmiin
kontaten

unohdin, etten ole okei: muuten en koskaan elä
rakastuin ihmiseen

pyhä?

hulluutta

löydä kuoresi
oranssia ja minä olin siinä

en minä voi olla ainoa asia joka tekee sinut onnelliseksi

sinä särjet minut kertomalla mitä tunnen
minä sanoin samoin ja sitten:
     emme pärjää    emme selviä
     emme yksin;    vielä vähemmän yhdessä, pelkään

liian rikki liian kaukana               sinä olet liian parasta hukattavaksi.

olen jo kiinni
mutta tiedän -- minun pitäisi tietää
sanoa; kuiskata (ehkä ennemmin sitä onhan korvanjuuresi salaisuuksien tukikohta)
aivan sama kunhan sanoisin sen ääneen sanoisin -

ei kaksi näin rikkinäistä voi olla yhdessä.

ai ai

voi,
kotona 
ja hukassa

asuuko pyhyys täällä vai minussa? tai ehkä vain minun kädessä sinun kädessä
voiko ihmistä rakastaa enemmän kuin jumalaa?
ja saankohan 
vai palanko? (palaa en koska olen jo koukussa kuitenkin) 

tämä risti valaistaan sähköllä.

en ehkä haluakaan kaikkivaltiasta kokopäiväisesti, onko tämä paha?

sänki

sano mitä vaan,
mutta sinulla on maailman suurimmat surulliset silmät;
sinä sanoit tapaavasi minut yöllä puumajassa
viileydessä vihreydessä minä olisin kaikkea
        ja enemmänkin, ehkä, jos riittäisin, en vielä uskalla olla varma

ja minä valvoisin vuorokauden kuuntelemassa
laskemassa maileja ja aikaeroja mutten eroa
odottamassa
että heräät

lumihiutaleet karisevat silmäripsistäsi
etkä muista uniasi,
mutta tässä minä olen tehdään uusia

ja tässä sinä
olet kiharoita ja kaunis leuka
aamussa sängessä sängyssä minä ehkä jo rakastan

sinä siinä silmät auki - tarpeeksi

záhada

sinä olet salaisuus, záhada
josta aion tietää kaiken enkä kyllästyä

jo nyt tuttua, muun muassa:
ketä äitisi satutti kun olit vain arka katse nurkasta
      liian raskaat jalat olikin masennus ja äidillä viinilaseja liikaa,
ja suudeltujen huulten määriä   väärien silmien värejä,
ja edelleen säkenöit.

ja lisää, tulossa:

sinun tummista hiuksista tyynyliinalla   sinun tummemmista sanoista
ja naurusta heti päälle: hukuit jo kolmesti
eikä kukaan voi enää estää

mitään. (meitä?)

olet 193 senttimetriä ja et yhtään liikaa
sinä olet   säkenöit
         usko jo vaikka tätä en kerro ainakaan vuoteen:
eilen oli jo kieleni päällä liian suuria sanoja,
luulen tarkoittavani sitä

(ps. hän ei ole psykopaatti.)

nainen

nainen ilman huulipunaa
voi rakastaakin tanssia

olla hetki keskellä kämmentä
hipaisu kainalokuopassa
pitsiä ja sisällä lisää

sinun poskella kyynel;
anteeksi
edelleen nainen
ja sinä niin lähellä

unessa

unesta,
appelsiininkuorten ja suudelmien ja surullisten lopetusten keskeltä,
lauseita:
minä olen jokainen
 
minä olen maailman arvoitus
minä olen se ainoa joka voin olla

terveisin,
uneton
(en tiedä missä vaiheessa nukahdin tarpeeksi luodakseni näin sekavaa runoutta:
unikokonaisuuteni ovat kummastuttaneet itseänikin)

idiootti

illuusion tuulessa
unohdin elintärkeyksiä
(kuten: "minun täytyy korjata itseni ensin" ja "kaukosuhde on helvetti, ei muuta")

ja koko kieleni
ei hänen tarvitse ymmärtää minua miljoonilla taivutusmuodoilla, joissa elän
ei minua tarvitse rakastaa taitavana puhujana ( - runoilijana?)
ei mua haittaa yhtään

vittu.

mutta
kummalliset kantapääni
ovat sinun, jos vain haluat

elämä

viime hetkellä kaapista
tippuvia astioita -- asioita
poissa   hukassa   muualla    rytmittä tai sitten ihan väärässä

stressi hiertää kantapäätä
minuus muualla -- puhki
kengännauhat   toinen pää    missä   --   elämä

anteeksi
en sateessa voinut kirjoittaa
viestiäni sinulle loppuun -- minä
silti ikävöin

läsnä

en ollut läsnä, sori
sanat loppuivat kolmessa kilometrissä
sälekaihdinten takana sisin piilossa

rakasta mua ilman pitsikauluksia
silmäpakoa sukkahousuissa

vaikka pelkään hukkumista lentokoneessa
ja puen sanani liituraitapukuun
ahdistuakseni kai

mutkalla
epäjärjestelmällisen selkärangan kanssa
etsin omaa kriisiäni - viisas maailmanparantaja aloittaa yhdestä

rakasta mua ilman pitsikauluksia
hammastahnatahroja

hiljaista

valkoiset pillerit appelsiinimehulla
eivät kasvata aurinkoa sisälleni

kertokaa
olenko onnellinen
ehkä en vaan tajua

jotten raunioituisi

pitkiin hiuksiin takertuu niin helposti tuulessa
toisten hukkaamia haaveita
onnettomien sielujen vasara ja nauloja

kaipuut jättävät valtameren rauniot
hymyyn tyhjän häivähdyksen:
tämä torso ei enää jaksanut pelätä
hän pelastautui passiivisuuteen

   hyräillen 
       karistan hätähuudot hiuksistani

onhan minulla omatkin illuusioni elvytettävinä

319. runotorstai: armo

minä pelkään 
valtamerten mittaisia tapauksia
maailmansodan dimensioita
ja avaruuden informaatiosisältöä

nyrjähdän,
ja armo on suuri -- kaukana

ajelehtimassa

suunnittelitko?

kohta 23b ei kyllä varmaan toteudu
  eikä mikään muukaan, minkä sen varaan rakensit
ja tuohon kouluun on aika vaikea päästä.
mutta jos se sulle toimii

ajelehtimassahan täällä ollaan
airotta rukoilemassa sopivaa rantaa

ehkä saatat kompastua kauniiseen mieheen
kahdeksastaneljään-vankilaan ja keskenmenoon
sinuna en luottaisi liikaa jalkoihisi

vaikka toki jotkut
jopa selviää terveenä

tuulentupa

minä olen jo hienontanut unelmani nieltäväksi
ohueksi tomuksi

helpommin unohdettaviksi

olen valmis elämään sirpale sisuksissa
palana kurkkuun nouskoot vanhat tuulentuvat
kerran vuodessa kaduttaviksi

avain

olikohan onni siellä jossain
kannattavuuslaskelmien varjossa
tärisevillä käsivarsilla

ehkä tyytyminen onkin avain puuttuvaan
ja kantapäihin asti kulkevan kihelmöinnin unohtaminen
ei yhtään huonompi idea

ehkä unelma ei kuitenkaan olisi totta enää minun keittiössäni

ou la mort

aamukolmeen luin vaikeita sanoja mantereen yhtenäisyydestä
liberté, égalité, fraternité  
ja oikeusvaltion periaatteet siskoillekin
harhassa, jossa tulevaisuuden takaavat vihreät alleviivaukset

ihan vahingossa
koko päivän armoa pyytäneet silmät olikin uutinen teljennyt auki,
enkä aivastuksiltani ehtinyt nukkumaan

kello 5:39
sanon vitun venäjä ja vastalauseena kaikelle
unissakävelen puoli vuorokautta

hei Eurooppa, me ollaan kohta sodassa
enkä minä pysty parantamaan maailmaa
anteeksi jo valmiiksi: en ehkä uskallakaan yrittää

liberté, égalité, fraternité
ou la mort

sisko

Sinun käsialasikin on kiharaa. Sinä olet kaikista väsynein, sinä teet pitkää päivää Prisman kassalla ja saat itkeä, kun juhlat eivät kestäneetkään aamuneljään. Kellarin komein mieskin vei jo vatsalihaksensa ja parransänkensä mukanaan, ei jättänyt sinulle puhelinnumeroita tai karheisiin sanoihin piilotettuja lupauksia, myötätuntoisen katseen vain, vaikka ethän sinä sitä tajunnut.

Haavasi nautit eau de toilettella ja kolmella sokeripalalla, onneksi illalla on taas halvan rakkauden alennusmyynti ja värivalot, joihin on helpompi uskoa kuin jumalaan.

Sinä sanot olevasi jalat maassa -tyyppiä, mutta mitä pakenet 13 sentin koroillasi?

316. aamutee: olennainen

tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi jäänyt aamutee
toista viikkoa yöpyödällä
tiistaina kai vihdoin 
löysin käteni

kauanko
kuinka monta aamua
kääntyvää kylkeä ja puuttuvaa toista
jäljellä?

kuinka kuluttavaa
herätä tänään ei-kenellekään
olematta olennainen

urhoollinen hippiletti hiuksissa vaihdan profiilikuvani hymyilevään,
vaikken enää hetkeen ole jaksanutkaan kaavailla vallankumousta

ikävä kyllä

tietäisitpä, kuinka monen hymyn takana  
piilee kiirellisiä lähetteitä
          kolme uutta lääkereseptiä
missä?
  vääränä sävynä silmäkulmassa
  ehkä tietyissä posken liikkeissä

hymyyn tarvitaan ainakin 17 lihasta, eivät ne kaikki osaa pitää salaisuutta

tietäisitpä,
että odotushuoneessa joskus mekin
välttelemme toistemme katseita

315. runotorstai: tanssi

minun maailmani on piilossa koskettimien alla
kuviossa, jonka ojennettu nilkka piirtäisi

minä eläisin kiihtyvässä hengityksessä
alennetussa soinnussa suoristaisin selkäni
ja uskaltaisin

mutta minun nivelteni nuotit eivät ole niin kauniit,
      että voisin odottaa kenenkään

niitä kuulevan

hei,

olenhan minäkin käyttänyt liian suuria kenkiä
kompastumatta nyt kolme vuotta;

olen minäkin laskenut kiertoja päiviä nousuja
liikaa odotettavaksi mutta kaivannut tyhmyyttäni
sisäisestä pakosta;

olen minäkin ehkä selvinnyt 
ehkä selviämässä: 
selvinnen

314. runotorstai: rakkaus

valtameren pohjasta tähän päivään asti
toivon, että rakastaisit

että sinun sylistäsi
löydän kaikki varjot joita tarvitsen

kadunreunassa

varjoja ei tarvitse pelätä
kun ne ja uusia mustan sävyjä
maalataan seinille yhdessä

mutta nyt jo monta kiertoa
lakananvaihtoa ja vastapestyä ihoa
olen yrittänyt unohtaa sinun mustelmasi

"olet minun varjoni", sanoin ja rakastin

nyt katson sinua kadunreunassa polvillaan
jos kysyt, sanon "kyllä" ja "rakastan"
enkä aio kertoa että kadun

taas

seuraavana tikkurila. nästa: dickursby

maksoin liikaa istuakseni viisi tuntia
päästäkseni kaupunkiin, johon en halua

    vastuu       vastuu       vastuu

kahvikärryn myyjä ei osaa asiakaspalvella

   otaks jotain muuta
   tahoksä kuitin
 

nyt otan kengät pois, unohdan koulukirjat laukussa
ja olen muutaman tunnin välitilassa

nyt

sammuu

valo

ollaan hiljaa nyt

ei sillä ole väliä kun

sun

kanssas

voi suudella pimeässäkin

ja on hyvä vaan kun

sammuu

valo

oo hiljaa nyt kun

laskee

aurinko

ja on hyvä nyt

Tulenkantaja

Minusta tulee uuden sukupolven tulenkantaja, kun matkustan ensimmäistä kertaa junan sijaan pakettiautolla etelään
     ja isä ei ymmärrä miksi  

MINÄ TIEDÄN:

Kirjoittamaan metrotunneleista, Katajanokan rannoista ja suuremmista laivoista
     ja helposti unohtuvasta pelosta
olemaan kehityksen lapsi
Tulemaan ikuiseksi yliopisto-opiskelijaksi, joka tietää kaiken muttei mitä sillä tehdä, ja jatkaa siksi tohtoriksi.
     liikkeesen turtuu niin helposti

Hajanainen nainen Tuomiokirkon portailla kirjoittaa pyhyydestä
uskaltamatta mennä sisään
     liikkeesen turtuu niin helposti
     lisää on enemmän kuin mikään

talvinen elegia

Jos lupaat, että et pety minuun ja (mahdollisesti) tylsään elämääni, niin minua saa jatkossa seurata myös täällä. Varoitan: en välttämättä ole niin kiinnostava kuin luulit.

En myöskään vielä itsekään tiedä, mitä tuosta tulee tai edes mitä haluaisin siitä tulevan. Mutta tervetuloa sittenkin, jos jostain syystä kiinnostaa minun ajatukset myös suorin sanoin ja kokonaisin lausein.

Ei mulla muuta. Jatkakaa. 

EDIT// Ei siihen sitten mennytkään kuin kaksi viikkoa, kun ahdistuin kaikkeen tähän avoimuuteen, ja ainakin tällä hetkellä elegiani on salainen. Toivon, että palaamme joskus, mutta en kyllä uskalla luvata mitään.

Olemma julkisia jälleen, nimimerkillä päättämätön. 

ei vääriä ikävöidä

löysin ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran
miehiä, joita mieli ei kadota
vaikka muuta väitänkin

ja myyty olin kun puhelimessa hymyilit sinä
jonka oisin hukuttanut suudelmiin
ja vieläkin johonkin


KYSYMYS: mistä tiedät, että hän oli se väärä? 
(Toim. huom. Se väärä on henkilö, joka on oikeampi kuin kukaan koskaan, mutta jonka kanssa suhteessa on väistämättä jonkinlainen perustavanlaatuinen ongelma. Mahdoton unohtaa, mutta ei sittenkään oikea.)

VASTAUS: kynnet purtuna
                       kurkku mutkalla
solmulta erotessani sanoin: "en minä säry mistään"

odottaen epäluottamuslausetta ja vaikka ei pitäisi,
niin edelleen
niin teen 

vaikka ei vääriä pitäisi ikävöidä

kiitos

tahdon vain sanoa
että rakastin eilen niin paljon

kiharoita hiuksissa,
joista sitkeimmät jaksoivat seuraavaan aamuun 
sydäntä tekstiviestissä

korkeat korot nostivat tarpeeksi kauas arjesta
enkä minä ollut vastuussa mistään

pöydässä crème caramel ja muita hymyileviä

rakastin teitä eilen niin paljon

!!!

täällä on alkanut vierailemaan

   valo


tänään en vain kaivannut riemua!
en toivonut jaksavani rakastaa

   rakastin

korvaamaton?

"olet korvaamaton, jos laitat sormen vesilasiin ja siihen jää painauma", sanoo terapeutti eikä ymmärrä

minä rukoilen, että maailma pyörisi tänä viikonloppuna ilman minua
enkä osaa sanoa ei, kun
                                      muut
                                      osasivat

ja jonkun täytyy
hoitaa tämäkin

heureuse

en minä paljoa tahdo

kirjahyllyn täynnä ihania sanoja
avokadoja
   ja pestoa,
päiväkirjan, jossa on sopiva riviväli 

rauhan

ranta lähellä, että öisin voi paeta
ja nukkuvan miehen
   jonka viereen palata
muistaa, että ai niin
olinkin onnellinen

   oho

päiväkirja

sunnuntai 11. elokuuta

En oo ikinä osannu ajatella itseäni elämässä vanhaksi. Oon pitkään ajatellut, melkein toivonut jotain sairautta, syöpää tai jotain. Ehkä semmosta, jota vastaan ei ees kannattais taistella - semmosta, jonka kanssa SAIS vaan hiipua ja mennä.

Taisin jo lapsena olla varma, että joudun vielä johonkin onnettomuuteen tai sairastun vakavasti. Yläasteella en tiennyt mitä tahdon tehdä isona, ja jossain mielen pohjalla kaikesta kliseisyydessäänkin kehittelin juttua sirkuksen kanssa matkustamisesta, jättiläiskilpikonnista ja traagisesti kaksvitosena kuolemisesta niin, että ainakin sitten kaikki muistais mut. 

Ja vaikka en aina kuolemista ole hirveästi ajatellutkaan enkä ikinä sitä varsinaisesti suunnitellut, niin koskaan en oo osannut nähdä itseäni vanhana, jotenkin en oo osannut uskoa minuun ja tulevaisuuteen. Nuorena kuoleminen on kaunista ja ikävä kyllä kiehtovaa kai muidenkin mielestä, onhan meillä Saima Harmaja ja Virgin suicides ja 27-kerho ja mitä vielä. Oikeasti tosi surullista, ois hienoa välillä nähdä kauniina vaikkapa terveys.

Vasta Samppa-lääkärin "toivotko, että jotain pahaa tapahtuisi sinulle" -kysymys sai mut tajuaamaan kaiken tämän, mitä jollain asteella oon pyöritellyt mielessä kai aika kauankin.

Tahtoisin välillä rakastua siihen, että oon elossa.

Että mulla on kaks jalkaa, jotka jaksaa juosta. Ja suuri sydän ja luovuutta, paljon naurua ja kuulemma valovoimainen persoona. Tai ehkä toivoisin, että mulla taas ois. (Ja toivoisin, että mulla ois niin paljon, kun ihmiset luulee. Melkein sattu, kun tällä viikolla kuulin taas kahdesti olevani ihanan energinen ja aito myös, haha.)

Tahtoisin rakastaa niin paljon kun rakastin kesäkuussa. Tahtoisin saada VOIMAA siitä, että oon ihmisten kanssa. 

Tahtoisin myös kirjoittaa. Koneella. Tahtoisin käyttää kursiivia ja saada ehjää, valmista tekstiä.

Koska ei runot riitä kaikkeen. Ei näin kokonaisiin ajatuksiin.

päiväkirja

lauantai 27. heinäkuuta

ehkä sillä on menoa

ehkä se ahdistu?

ehkä sitä ei vaan kiinnosta mustikat

sunnuntai 28. heinäkuuta

missio: selviytyminen

miksi: mielenterveyteni räjähti

         ei mulla oo varaa käydä
         lääkärissä viikonloppuna.
         menen huomenna ja saan
         lääkkeitä

maanantai 29. heinäkuuta

kiireellinen lähete nuorisopsykiatriselle

1-7 päivää
todennäkösesti jo tällä viikolla aika

lääkkeet joilla selviän siihen asti.

kaveri1 ja kaveri2 ei oo ees kysyny 
lauantain jälkeen että pärjäänkö.

äiti soitti ja oli huolissaan autokoulusta.

näin sen kun olin matkalla sairaalasta 
apteekkiin. se ajo autoa ja moikkas ja 
sillä oli aurinkolasit ja se hymyili.

onneks oli uusi mekko. 

vaikka vähän olin kyllä itkenyt, en tiiä 
näytinkö siltä. vaikka ei se varmaan 
sekään haittais, että antasin joskus 
jonkun huomata.

nyt oon yksin eikä kukaan soita ja kysy 
kuinka voit.

HALUISIN VAAN ETTÄ JOKU 
PITÄIS HUOLTA

311. runotorstai: aika

sänkyyni on pesiytynyt joku päänsärkyinen
joka laskee tunteja jaksamatta vieläkään
nousta ylös

kuuntelee kelloa muistamatta merkityksiä
ihmettelee kotiinsa muuttanutta rannattomutta

hiljalleen ehkä hiipuu

310. runotorstai: talven taidetta

minä olen ollut kylmiä viiltoja jäässä
pakkanen hakkaamassa ohimoita
hiutaleita sinun hiuksissa
(sulamassa pois)

minä olen ollut puoli tuntia suihkussa,
koska muualla oli liian kylmä


mutta säälittävintä oli googlata venäläinen taitoluistelija
ja pettyä,

kun sillä onkin tyttöystävä

palellen

kun mieleni valtasuhteet vaihtuvat
jään johonkin tuntemattomaan nurkkaan huutamaan
eksyneenä tämän pään kummallisuuksiin

        palellen


onko silloin enää ketään,
joka odottaa ja toivoo  
istuu kohentamassa takkatulta

epätoivoisuuteen asti 
liimailemassa minua kokoon

for real

olen muuten oikeastikin vähän hukassa,

että jos jossain näette sitä tyttöä
jolla punaiset maiharit ja liikaa takkuja
joka harppoo kantapäänsä kipeiksi
ja hyräilee varsinkin ajaessaan autoa,

suru silmissä vain kun katsot muualle
muina aikoina nauru ja eloisat kulmakarvat,

niin sille saa kertoa totuuksia elämästä ja jumalasta ja ehkä myös siitä itsestään,
että se osaisi välillä vähän hengittää.

(se on myös palannut näihin tunnelmiin, ja on siksi kovin kovin väsynyt.)

120 km/h

minun elämäni on 120 km/h mustalla jäällä
etupenkillä jotakin särkyvää ilman turvavyötä

     koska en enää muista,
     miksi pitäisin sen hengissä

yöt kyllästetty unilla, joissa hallinta pettää;
päivät selaan kalenteria kuin hullu
ja mietin, milloin oikeasti niin käy

löydän kuolinsyyn mutten jarrua
ja unessa olen jo kuollut

minä olen

minä olen palasista koottu luonnos jostain suuremmasta
määrittelemättömiä kaipuita tuntemattomaan 
12-vuotiaan posket ja kaunis amorinkaari 

minä olen märkiä sukkia ja muita epäonnistumisia
rispaantuneet kengännauhat kohta poikki
epätoivoa tiskialtaassa

minä olen unelma ilman keuhkoja

äärirajoilla

minä olen se tyttö, 
      joka itkee matkalla itse koolle kutsumaansa kokoukseen

        kohta hajoan 
               valtamerelliseksi epätoivoa
        sinihohteisiksi sirpaleiksi,
               jotka huutavat armoa
                       (tosin tietämättä enää keneltä)

        ja lakaisevat sitten itsensä pois,
    ettei ketään vaan sattuisi.

             siiviksi, jotka eivät koskaan tahtoneet kantaa
             ja lumihiutaleiksi, jotka tämä kolmen kuukauden marraskuu on jo
             huomenna sulattanut

mutta pysähtyminenhän olisi alisuoriutumista.

tällä puolen kaupunkia valotkin ovat väärän värisiä,
mutta minä herään huomenna ja jaksan

avautuminen epärunomuodossa

mulla oli tänään ehkä kymmenen minuuttia kuva itsestäni sivupalkissa
ja kuvateksti "hymy sulle"

ja se kuva oli oikeasti aika kiva,
ja tavallaan tykkäsin siitä
että näkisitte minut

sitten tajusin, etten uskalla julkaista enää suunnilleen mitään
ja vainoharhaisesti siivosin pois ne pari tekstiä, joita äiti ei sais lukea

         ja sitten poistin sen kuvan.


sori, en uskaltanutkaan.


mulla on ikävä epäanonyymiyttä. tahtoisin myös kirjoittaa proosaa, isoja alkukirjaimia ja kokonaisia lauseita ja ehkä jopa mielipiteitä. ja kertoa arjesta ja tunteista ilman, että tarvitsee sensuroida itseään sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta runoon tai minkä osaa ilmaista riittävän kauniisti.

marraskuussa 2012 taisin kyllä päättää, että tähän blogiin en sitten ikinä kirjoita mitään muuta kun runoja. sen takia varmaan nytkin pakenen isoja alkukirjaimia (vaikka vähän sitä häpeänkin) ja teen

                        h a s s u j a 

        kappalejakoja,

ettei kukaan vaan luule, että koitan tässä kirjoittaa vakavasti otettavaa asiatekstiä. vakavasti otettava runohan tämä siis on, tajuattehan. ha.

oon myös miettiny toista blogia. ehkä jopa sellasta, jota uskaltais antaa myös kavereiden lukea, ja jossa tosiaan vois olla se omakuva sivupalkissa. mutta ei mulla kyllä taida riittää motivaatio semmoseen, ja ois ihan liian vaikeaa vetää rajaa kahden blogin välille.


mutta hei kaverit, jos joku teistä 25 oikeasti täällä joskus käy ja edes vähän välittää siitä, että minkähänlaista sisältöä täällä on, niin saa kertoa. arvostaisin. 

so this is the new year

so this is the new year
and i don't feel any different
just another desperation

on uudenvuodenpäivä
ja hiljaista

no more airplanes, or speed trains, or freeways 
no distance that could hold us back
when the world caves in
when the sky falls down

are there any left who hasn't kiss the enemy?
olen päättänyt pysyä tässä
mä en vapise

i'm singing this like a broken piece of glass
this broken house of cards
desperation

so everybody put your best suit or dress on
let's make believe that we are wealthy
until the world caves in

on uudenvuodenpäivä
ja hiljaista

---

Nämä sanat eivät ole omiani, vaan herrojen Putro, Gibbard ja Foreman.

Uudenvuodenpäivän soundtrack
Zen Café - Uudenvuodenpäivä
Death Cab for Cutie - The New Year
Switchfoot - The Blues